Beth-riippuvalaisin on on hauska, pullonmuotoinen kattovalaisin, joka on valmistettu kirkkaasta lasista, ja sen ympärillä on musta, metallinen koristeverkko. Se on oiva riippuvalaisin valinta esimerkiksi pienen keittiön pöydän tai saarekkeen ylle. Beth on myös kaunis ikkunavalaisin tai valaisin portaikkoon.
Beth-riippuvalaisin on paketissaan melkein valmiiksi koottuna,sinun tarvitsee vain kiinnittää lasi paikoilleen kolmella valaisimen mukana tulevalla metallitapilla. Asennukseen tarvitset pienen ruuvimeisselin kattokupin ruuvin avaamista ja kiristämistä varten.
Asentaminen
Riippulamppu Bethin asennukseen tarvitset työkaluksi ainostaan pienen ruuvimeisselin kattokupin ruuvin avaamista ja kiristämistä varten. Välilehdeltä Asentaminen löydät ohjeet asentamista varten niin videolta kuin kirjallisenakin.
Valmiiksi asennetun pistokkeen sekä kiinnityslenkin ansiosta tämä kattolamppu on helppo asentaa kattopistorasiaan, ja tätä vaihtoehtoa myös suosittelemme.
Mikäli sinulla ei ole katossa pistorasiaa vaan johdot ja sokeripala, suosittelemme liittämään johtoihin asennusta varten kattopistokkeen vastakappaleen. Tämä tekee valaisinten asentamisesta jatkossa helpompaa. Tai jos mahdollista, kutsut paikalle sähköasentajan asentamaan kattopistorasian.
Tämä kattovalaisin voidaan asentaa tavalliseen kattopistorasiaan tai sellaiseen, jossa on himmennin. Jos sinua kiinnostaa tietää enemmän valaisinten asentamisesta himmentimeen, käy lukemassa blogissamme oleva kirjoitus aiheesta.
Tarvitsetko myös lampun?
Alta löydät suositukset lampuista, jotka sopivat Beth-riippuvalaisimeen. Valitse mieleisesi ja lisää ostoskoriin tarvitsemasi määrä. Polttimovalikoimaamme kuuluu mm. suomalaisen Airaminpolttimoita.
Mikäli tuntuu siltä, että kaipaat lisäapua polttimon valintaan, niin lue blogistamme, millaiset lamput valaisimeen kannattaa valita.
Pienen ruuvimeisselin kattokupin ruuvin avaamista ja kiristämistä varten
Asennusvideo
Videossa on musiikkia
Turvallisuusohjeet (0:00)
Aloita löysäämällä kattokupin kiristysruuvi. Löysää sen verran, että johto liikkuu, mutta ruuvi pysyy pesässä. (0:07)
Vedä pistoketta ulos kattokupista (0:13)
Aseta pistoke kattopistorasiaan (0:17)
Pujota ripustuslenkki kattokoukkuun (0:21)
Nosta kattokuppi vetäen samalla kevyesti johdosta. Näin ripustuslenkki lukkiutuu paikoilleen. (0:24)
Kiristä kattokupin ruuvi (0:29)
Valmis!
Mitä jos katossa ei ole kattopistorasiaa?
Jos katossa on ainoastaan johdot ja sokeripala, suosittelemme liittämään johtoihin asennusta varten kattopistokkeen vastakappaleen. Tämä tekee valaisinten asentamisesta jatkossa helpompaa.
Toimituskulut & -tavat DB Schenker noutopistopaketti: 6,90 €, yli 100 € tilauksiin 0 € Postipaketti: 8,90 €, yli 100 € tilauksiin 0 € Postin pikkupaketti pientuotteille: 5,90 € DB Schenkerin kotiinkuljetus: 12,90 € Postin kotiinkuljetus: 17,90 €
Huom: Noutopisteeseen tilatut paketit lähetämme aina asiakkaan pyytämään osoitteeseen. Kuljetusyhtiöt varaavat kuitenkin itselleen oikeuden tehdä päätöksiä noutopisteiden suhteen konsultoimatta meitä tai paketin tilaajaa.
Vaihto- ja palautusoikeus
ValaisinMarketissa on 30 päivän vaihto- ja palautusoikeus.
Normaalihintaisille tuotteille vaihto- ja palautus ovat ilmaista. Ilmainen vaihto- ja palautus koskee vain ensimmäistä palautusta/vaihtoa. Seuraavista veloitamme 8,90 €.
Poistomyyntituotteideiden, mallikappaleiden sekä 2-laatuisten tuotteiden palautuksesta perimme 8,90 € suuruisen maksun. Tämä maksu peritään, mikäli palautuksessa on mukana näitä tuotteita.
Maksutavat Kaikkien suomalaisten pankkien verkkopankit Korttimaksut ja MobilePay (Visa, Visa Electron, MasterCard ja Business Eurocard) Collector Bank -lasku, laskutuslisä 3,80 €
Tarkat toimitusehdot kokonaisuudessaan löydät täältä.
.
Arviot
Tuotearvioita ei vielä ole.
Kirjoita ensimmäinen arvio tuotteelle “Beth-riippuvalaisin” Peruuta vastaus
Arviot
Tuotearvioita ei vielä ole.